Perheen ainoana kotona-asuvana lapsena, Joachimia hoidettiin kaksin kerroin paremmin.
En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ... Mistä nuo geenit ovat periytyneet ? jestas ! Joachim piti uimapuvuista sekä meikeistä, muttei voinut sietää silmälaseja. Tavoitteeksi arpoutui nautinto ! kerrankin vaihtelua, mutta toiveeksi tuli 50 ensitreffit ! ainahan sitä voi unelmoida.
Joachim ei halunnut jäädä vanhemiensa hoivaan, vaan lähti samantien kampukselle sisarustensa seuraan. Stipendejä tuli vai arvosanoista.
Sisarukset yhdistivät rahansa ja ostivat oman tontin. Tähän olisi tarkoitus perustaa uusi osakunta ! Käytä Lekaa - firman ansiosta, tontti oli kohta maan tasalla ja rahaa oli nyt hieman päälle 10 000.
Vai että tälläisiä nuoria aikuisa. Joachimin geenit pysyivät valitettavasti samoina, Vanessan (punainen puku) kasvon piirteet oli hyvin sievät kuten myös sisarensakin (sininen puku)
Vähillä rahoilla saatiin vain raamit ja muutama hassu kaluste uuteen osakuntataloon.
Vanessa lähti tuumasta toimeen ja soitti osakuntakeskukseen tehdäkseen tönöstä osakuntatalon. Merkeiksi se sai hauskanpidon ja rentoutumisen.
Ja sitten alkoi tämä kuuluisa pizza-rumba. Kaikki kolme olivat kiiruhtamassa kampukselle, vaikka pizzoja olisi ollut talossa vaikka millä mitalla ! Pelkään pahoin että joku kuolee vielä niihin hyönteisiin ! :SS
Osakuntatalo kasvoi hirmuisaa vauhtia, nyt se oli jo toisella tasolla ! Asunto oli erityisesti eläinten suosiossa.
Ja tämä Panu Tirrinen kävi, aina kun vain ehti, morkkaamassa uusia tulokkaita. Onneksi Vanessa osasi antaa samalla mitalla takaisin !
Nämä laamamerkkiä kantavat nuoret vetivät Vanessaa puoleensa ! Kukaan ei silti suostunut kertomaan mistä tälläisen puvun saisi !
Joachim, nuorimpana sisaruksena, tiesi miten päästä tyttöjen sydämmiin. En nyt muista tämän naisen nimeä, mutta ilmoittelen myöhemmin:).
Odessa taisi olla ainoa sisaruksista, joka todella keskittyi opiskeluun. Hän oli valinnut pääaineekseen kirjallisuuden, Vanessa historian ja Joachim filosofian. ( ei ole aavistustakaan miten filosofian kirjotetaan, mutta korjailkaa sitten! : )
Joachim oli tämän sukupolven ensimmäinen ensisuudelman saaja ja kehuskeli sillä minkä ehti !
Jokaiset lukukauden aikana ansaitut rahat menivät osakuntatalon sisustamiseen.
Kiusaan teitä (ja itseäni) vaihtamalla jokaisen vaatteita ja tyyliä. Joachimkaan ei näytä yhtään pahemmalta uudessa lookissaan. Ja Vanessa ja Odessa, jestas miten nättejä ! Pienen pieni ongelma siis tiedossa ! kenestä perijä ? ;<
Mutta sitten tapahtui jotai odottamatonta ! Osakuntatalon pihaan kaahasi pitkä musta limusiini, sieltä tuli ulos komea laama-frakkiin pukeutunut mies ja laittoi Vanessan käsirautoihin. Kukaan ei tiennyt mistä oli kyse ! Oliko Odessan kiltti pikkusisko eksynyt väärälle tielle ? ehkäpä varastanut jotain ?
Tämän kuvan laitan vain sen takia tänne, koska Vanessa on niin hirmuisen kaunis tässä ^^ ehkä kaunein simini ikinä !
Vaaleatukkainen mies tyrkkäsi Vanessan limusiinin takapenkille.
He saapuivat suuren talon pihaan. Nyt Vanessa tajusi, hän oli päässyt salaseuraan ! Suuri talo oli täynnä mukavuuksia ja kalliita tavaroita ja mikä parasta nyt hänelläkin oli laama merkkinen jakkupuku ! (jos joku ei vielä tiedä, niin Vanessa tarvitsi 3 laamapukuista ystävää päästäkseen salaseuraan:> )
Vanessa innostui käyttämään kaikki talon tavaroita hyväkseen. Eritysesti rahanteko masiina lämmitti Vanessan mieltä.. ja kukkaroa..
Talosta löytyi jopa yksi erittäin komea poikamies, johon Vanessa iski kyntensä ! Pojan nimi oli Mirko.
Himputin Mirko ! oli pakko mennä suutelemaan hellästi ! äärrmurrr ! No tämä siis silti oli Vanessan ensisuudelma ! söpöä silti ^^
Parin suhde lämpesi kuin sauna ! se olivat päätämyöten rakastuneet toisiinsa ! voi miten söpöjä:')
Mutta sitten Vanessa tajusi ! hänhän oli ajatellut vain itseään, mitä sisaruksille osakuntatalossa kuului ? miten heidän koulunsa meni ! olivatko he ylipäätänsä elossa ? puhelimenkin oli pakko bugittaa niin, ettei sillä voinut palata kotitontille !
Niimpä Vanessa kosi nopeasti Mirkoa, joka tietenkin suostui ! Tämän jälkeen hän lähtisi kotiin ! keinolla millä hyvänsä !
Loppujen lopuksi hän pääsi kotiin ! vastaanotto oli mitä mieluisin !
Tätä piti juhlia näin sisarusten kesken !
Vanessan ollessa pois, oli Odessankin elämä muuttunut. Hanneksen ansiosta. Molemmat oli ihastuneet toisiinsa päätä myöten !
Anteeksi huono kuva, mutta tässä Hannes, ihan komea. En ehkä valitsisi perijän mieheksi, mutta perijän siskon mieheksi hän on täydellinen ! ^^
Joachim oli huolestunut omasta tilanteestaan. Eihän hän tietenkään halunnut olla viimeinen naimakisassakaan. Vaihdoin nämä hiukset vielä hetkeksi takaisin : )
Vaan soitti heti seuraavana päivänä armaansa kylään kosiakseen tätä. Hellä suostui muitta mutkitta. ( Hellä sen tytön nimi oli^^)
Jo muuttui Joachimin ääni kellossa. Poika tanssahteli ympäriinsä hymy korvissa. Tämä kihlautuminen oli varmasti oikea päätös !
Tämän osakunnan ensimmäinen tulipalo ! Kaikki panikoivat minkä ehtivät ja juoksivat ympäriinsä kuin hullut kanat. Onneksi Vanessa järkevänä tyttönä soitti palokunnan paikalle !
Osakuntatalo oli kokenut suuria muutoksia ! se oli saavuttanut korkeimman tason ja alakerta oli valmis seuraaville sukupolville ! yläkerrasta ei sitten puhutakkaan ^^
Viimein oli Odessankin aika kokea jotai uskomatonta ! ensisuudelmansa hän sai Hannekselta.
Ja päättikin kosia miestä, heti saman tien. Huomaatte varmaan itsekin, että Hannes suostui :)
Kolmen sisaruksen välit olivat loistavat ! kaikki olivat toistensa parhaita kavereita ja kaikki jaettiin tasan. Mikään salaisuus ei ollut vain kahden tiedossa, vaan kaikki tiesivät kaiken toisten elämästä !
juu anteeksi, en ole noudattanut sääntöjä ihan kirjaimellisesti, vaan käytin moveobjects on-koodia ;< muttakun en laske pisteitä, niin kai nyt hiukan saan huijata ^^
Salaseura aikansa takia, valmistui Vanessa ensimmäisenä sisaruksista. Mutta jäi silti muiden seuraksi osakuntatalolle. Hän valmistui arvosanalla: "eximia cum laude approbatur" ?(4,9) O___O ainiin ! ja 4. lukukaudella Vanessan suosiotavoite vaihtui perhetavoitteeksi ja toiveeksi tuli viettää kultavuosipäivää.
Joachimin ja Odessan ollessa luennoilla, maalaili hän mielellään tauluja. Huom kaikista siaruksista on maalattu taulu, perijä-tittelin takia. Tämä ei siis kerro vielä mitään ^^
Viimeisen puolivuotensa sisarukset viettivät enimmäkseen pelleillen ! Joachimin nautinto tavoite vaihtui tiedoksi ja toiveeksi arpoutui kohota 7 taitoa huippuunsa. Mun noppa suosii perhe,-tieto ja mammonatavoitteita ! o__O
Kaikkien oli joskus jätettävä kampuksen villi elämä taakseen. Vanhimpana lapsena Odessa päätti kasvaa ensimmäiseksi. Hitsi miten nätti ;<
Ja mitä, entä Vanessa sitten ! miten kaunis ! :oo vaikka nyt itse sanonkin, mutta silti ! mutta entäpä Joachim sitten ?
KKÄÄK ! miten ihmeessä luulen osaavani päättä näistä ! voi minua rukkaa ;< Joachimin geenit sinänsä huonot, jos tuleva lapsi sattuukin olemaan poika ! :ss
Vanessa soitti kaikille taksin, kotiin paluuta varten.
Olen tänään erittäin ilkeä ja jätän tämän osan tähän ^^ tai no itseasiassa en olisi voinut edes jatkaa sillä ei minulla yksikertaisesti ole minkään näköistä hajua, kenestä on tulossa perijä. :<< siis olkaa niin kilttejä ja ilmoittakaa mulle, kuka jatkaa Joutselan sukua ! jatkoa on turha odotella ennen sitä :DD ja muutenkin saa kommentoida ! ^^
JA SITTEN:
haluaako joku ystävällinen kertoa sen koodin/hackin, millä saa raskaana olevan naisen pitämään normaaleja vaatteita ? olen todellakin kyllästynyt niihin samoihin äitiysvaateisiin ! joten jos joku viitsisi kertoa tai antaa jonkun osoitteen/linkin missä se lukisi ? ^^ kiitos joku viitsii:)
Kommentit